Helppo ja terveellinen banaanileipä (ei kananmunaa)

helppo banaanileipä joulu

Suurin banaanileipäbuumi lienee jo laantunut, mutta en voi olla jakamatta teille omaa versiotani kyseisestä herkusta. Tämä banaanileivän resepti ei sisällä lisättyä sokeria, hunajaa tai siirappia. Se on myös gluteeniton ja vegaaninen, sekä kookosjauhon (ja toki myös sokerittomuuden) ansioista pitää verensokerin pitkään tasaisena.

Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein banaanileipää ilman kananmunaa. Epäilin hieman, mitä koostumuksesta tulee, mutta aivan turhaan! Lopputulos oli nimittäin sopivan kiinteä, mutta samalla pehmeä. Kokeilkaa, niin huomaatte, mitä tarkoitan!

Kookosjauhot ovat mainio lisä leivontaan. 100 g kookosjauhoja sisältää ravintokuituja huimat 41 g, proteiinia 18  g ja rasvaa 12,6 g.

banaanileipä vegaaninen sokeriton ei kananmunaa

Tarjoilin banaanileipää ensimmäisen kerran joulupyödässämme, mutta maku jäi hieman valjulksi, joten tein pari päivää sitten minun ja mieheni deitti-iltaa varten uuden version runsaammilla mausteilla – ja kokeilin samalla myös kananmunattomuutta. Tämän kokeilun perusteella voin suositella todellakin reipasta kättä mausteiden lisäämiseen. Toki taikinaa kannattaa välissä maistella, ettei holahda liikaa. Kohtuus kaikessa…

Jos sinulle “chia-muna” ei ole tuttu termi, lue vielä tämä ennen kuin menet itse reseptiin. Korvasin taikinassa kananmunat veteen turvotetuilla chian siemenillä. Yksi ruokalusikallinen chian siemeniä + 3 ruokalusikallista vettä vastaa yhtä kananmunaa. Ohjeessa on yhteensä kolme “chia-munaa” eli 3 rkl chian siemeniä ja 9 rkl vettä.

Helppo banaanileipä ilman kananmunaa (vegaaninen, sokeriton, gluteeniton)

3 rkl chiansiemeniä + 9 rkl vettä
3 isoa, oikein kypsää banaania
1,5 dl kookosjauhoja
1,5, dl kaurajauhoja
1 tl psylliumjauhetta
1 tl leivinjauhetta
n. 1 tl suolaa
n. 1 tl kanelia
n. 1 tl kaardemummaa
n. 1/2 tl kurkumajauhetta
n. 1 tl piparkakkujauhetta
n. 1/2 dl vettä tai mieleistäsi kasvimaitoa

Sekoita keskenään 3 rkl chian-siemeniä ja 9 rkl vettä. Anna turvota vähintään 15 minuuttia. Sekoita keskenään kuivat aineet eli kookos- ja kaurajauhot, pysyllium, leivinjauhe ja mausteet (tässä vaiheessa voit laittaa mausteita maltillisemmin ja lisätä lopuksi).

Kun chia-vesiseos on turvonnut, lisää se banaanien kanssa tehoseikoittimeen ja pyöräytä sekaisin (voit hyvin käyttää myös sauvasekoitinta). Lisää mukaan kuiva-aineseos ja vettä/mieleistäsi kasvimaitoa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jos taikina tuntuu kuivalta, lisää vielä hiukan nestettä. Taikinan tulee olla jämäkkää, mutta silti pehmeää (ei kuivaa!)

Voitele (leipä)vuoka esim. kookosöljyllä ja painele taikina siihen. Tarkista maku ja lisää mausteita, mikäli tarpeen. Paista 170 asteessa noin 50 minuuttia. Ennen kuin otat uunista, kokeile hammastikulla, että taikina on kypsää.

banaanileipä ilman kananmunaa

Valmis banaanileipä on parhaimmillaan tuoreena ja lämpimänä eikä kaipaa päälle mitään. Toki voit sipaista siihen esim. pähkinätahnaa, kookosöljyä, voita tai muuta levitettä, mutta omasta mielestäni banaanileivän maku on parhaimmillaan ilman lisähöysteitä.

Huomiot banaanileipäreseptiin:

  • Kaurajauhot voit tehdä kaurahiutaleista. 1,5 dl kauraleseitä vastaa n. 1,5 dl kaurajauhoja (eli 1:1).
  • Mausteita voit varioida. Itse voisin kuvitella lisääväni seuraavan kerran vielä neilikkaa ja inkiväärijauhetta.
  • Paistamiseen pätee periaate: kohtuullisella lämpötilalla pitkään.
  • Jos leipä ruskistuu pinnasta ennen kuin on kypsää, laita folio päälle.
  • Leipää ei kannata paistaa liian pitkään, vaan ottaa se pehmeänä ja vähän tahmeana pois uunista.

Lopputulos näyttää tylsemmältä kuin maistuu. Jos kuitenkin havittelet kauniimpaa lopputulosta, ripottele pinnalle esim. mantelirouhetta ennen paistoa. Myös banaanisiivut sopivat ko. tarkoitukseen.

Tämä jää ehdottomasti suosikkireseptieni listalle!

Haluatko vähentää sokerin käyttöä ja päästä eroon makeanhimosta?

Suosittu Taltuta makeanhimo -valmennus alkoi eilen, mutta mukaan pääsee vielä 7.1. saakka, jolloin varsinainen esimmäinen kurssiviikko starttaa.

Katso kaikki tiedot TÄÄLTÄ ja ilmoittaudu mukaan!
Psst… Eksklusiivinen alekoodi jaossa kollegani Mona Visurin Instagramissa vain tänään.

Tule mukaan oppimaan pysyvät tavat, joilla sokerikoukku katkeaa ja myös pysyy pois!

♥ Leeni
(makeanhimo pysynyt pois jo 8 vuotta)

Seuraa minua myös: Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinissa

Tags:

Share Post

Samankaltaisia artikkeleita

Lataa maksuttomat
oppaat omaksesi!