Flunssakauden inkivääritee

Näin talvella inkivääri sopii lämmittäviin juomiin ja ruokiin. Itse käytän inkivääriä lähes päivittäin, mutta aloittelijalle inkiväärille ominainen maku voi vaatia vähän totuttelemista. Helppo tapa lisätä miltei huomaamatta inkivääriä ruokavalioon, on sujauttaa pieni palanen tuoretta inkivääriä aamusmoothien joukkoon. Kokeile esim. marjoista, avokadosta, mantelimaidosta ja proteiinijauheesta tehtyä smoothieta.

Inkiväärin vaikuttavaa ainesosan gingerolin vaikutusta tulehdusarvoihin on tutkittu jonkin verran, ja inkiväärivalmisteista on jonkin verran raportoitu helpotusta nivelrikkokipuun, mutta laadukkaita tutkimuksia tarvitaan lisää. Inkivääriä on perinteisesti käytetty avuksi pahoinvointiin ja ruoansulatusvaivoihin. Voit kokeilla oheista reseptiä raskaan aterian tai liiallisen makean syömisen jälkeen.

Inkivääritee

Inkivääritee

kupillinen vettä
1 tl raastettua inkivääriä
puolikkaan sitruunan mehu (valinnainen)
suomalaista luomuhunajaa (valinnainen)

Kiehauta vesi ja lisää sekaan raastettu inkivääri. Anna hautua 15 minuuttia. Kaada siivilän läpi kuppeihin ja mausta halutessasi sitruunamehulla ja/tai pienellä määrällä hunajaa. Juomaa voi nauttia sekä lämpimänä että jäähtyneenä.

♥ Leeni

Tags:

Share Post

Samankaltaisia artikkeleita

Lataa maksuttomat
oppaat omaksesi!