Piikkimattorakkautta

En voi kuin hymistä tyytyväisyydestä. Ja syy siihen on niin helppo ja yksinkertainen, että on pakko jakaa se kanssanne.

Muistanet ehkä, kun joitakin vuosia takaperin piikkimatot rynnistivät joulumarkkinoille. Niitä näkyi myynnissä jopa lähikaupoissa. Arvatenkin tuo trendilahja löytyi lopulta aika monen joulupaketista.

Itse en mattoa tuolloin toivonut, saanut enkä myöskään kellekään ostanut. Nyt auttamattoman jälkijunassa totean, että olisi kannattanut! Pari viikkoa sitten oikaisin itseni piikkimaton päälle ihka ensimmäistä kertaa ja tuloksena vähättelemättä, totaalinen euforia. Siitä lähtien matto onkin ollut päivittäisessä käytössä ja olen ilokseni saanut todeta, että parempaa relaksanttia en niska-hartia-selkä -seudun jumituksiin ole vielä löytänyt (ja monia on tullut kokeiltua).

piikkimatto shakti

Tässä muutama terveyshyöty, joita piikkimaton käytöllä on havaittu olevan:

  • Laskee kehon tulehdustiloja
  • Tukee vastustuskykyä
  • Parantaa kudosten uusiutumista
  • Kiihdyttää aineenvaihduntaa
  • Vähentää stressiä ja jännitystä
  • Lisää hyvän olon hormonien eritystä

Hyödyt perustuvat kehon itseään korjaaviin mekanismeihin, jotka aktivoituvat piikkien stimuloidessa kehon akupisteitä.

Kokemus on todella kokonaisvaltainen ja ainakin itselläni hyvin voimakas – etenkin, jos päivä on ollut kiireinen ja olo (fyysinen ja psyykkinen) on lähtökohtaisesti kaikkea muuta kuin rento. Tavallisesti käytän mattoa iltaisin 15 minuutista jopa tuntiin. Usein piikkien päältä ei haluaisi nousta ollenkaan, ja uni on sen jälkeen erittäin syvää ja palauttavaa.

piikkimatto shakti

Muutama sana hyvästä matosta: Itse päädyin ostamaan Shakti-maton, joka on valmistettu perinteitä kunnioittaen reiluna työnä Intiassa. Matto on luomupuuvillaa ja sen piikit BPA-vapaita. Itselleni laadukkaat materiaalit ja eettinen valmistustapa ovat tärkeitä, minkä vuoksi en halvimpaan ”lähikauppaversioon” tarttunut. Piikkimattoa hankkiessa kannattaa myös muistaa, että piikkien määrällä, terävyydellä ja sijainnilla on merkitystä, jotta matto palvelee haluttua tarkoitusta.

Täältä voit lukea enemmän Shakti-matosta. Vilpitön suositukseni kaikille, jotka kaipaavat konkreettista keinoa kehon ja mielen rentouttamiseksi.


 

PS. Mikäli omistat foam rollerin, laita piikkimatto sen päälle ja aseta niskan alle tukevaksi tyynyksi. Hehei niska- ja takaraivojumit.

Tags:

Share Post

Samankaltaisia artikkeleita

Lataa maksuttomat
oppaat omaksesi!