Piikkimattorakkautta

En voi kuin hymistä tyytyväisyydestä. Ja syy siihen on niin helppo ja yksinkertainen, että on pakko jakaa se kanssanne. Muistanet ehkä, kun joitakin vuosia takaperin piikkimatot rynnistivät joulumarkkinoille. Niitä näkyi myynnissä jopa lähikaupoissa. Arvatenkin tuo trendilahja löytyi lopulta aika monen joulupaketista. Itse en mattoa tuolloin toivonut, saanut enkä myöskään kellekään ostanut. Nyt auttamattoman jälkijunassa totean, […]

Putkirullaus – tehokasta kehonhuoltoa

Joko olet kokeillut foam rollausta eli putkirullausta? Itse jo muutaman vuoden rullaanneena voin sanoa, että parempaa ja simppelimpää kotikäyttöön sopivaa kehonhuoltovälinettä on vaikea löytää. Foam roller eli putkirulla on Suomessa ollut viime aikoihin saakka melko tuntematon väline. Kuitenkin Yhdysvalloissa putkirullaus on ollut etenkin aktiivi- ja ammattilaisurheilijoiden käytössä jo pitkään, ja sen hyödyt ovat saaneet arvoisensa […]