Miten saan lapsen syömään kasviksia?

vinkit lapsen kasviksiin

Miten saada lapsi syömään (enemmän) kasviksia? Mikä neuvoksi, jos kasvikset aiheuttavat ennakkoluuloisuutta eikä niitä edes maisteta? Tämä on yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita saan julkaistessani kuvia taaperostamme kasvislautasen äärellä. Eli kyllä, meillä syödään kasviksia – enkä nyt tarkoita piilotettuna muun ruoan joukossa, vaan nimenomaan ihan sellaisenaan, raakana rouskutellen.

Pian 3-vuotiaan lapsemme kasvismyönteisyyteen on vaikuttanut varmasti monikin asia. Tässä postauksessa haluan jakaa ne vinkit, joista uskon olevan eniten hyötyä alkaen jo raskausajasta. Tämä aihe koskee siis myös niitä, jotka vasta suunnittelevat ja toivovat raskautta. Mitä aiemmin toimit, sen parempi!

Ennen kuin lapsi syö kiinteitä…

Äidin ruokavalio raskauden aikana

Harva tulee ajatelleeksi, että äidin raskaudenaikaisilla ruokavalinnoilla voisi olla merkitystä lapsen makutottumuksiin. Mutta niin niillä vaan on! Äidin nauttima ruoka vaikuttaa lapsiveden makuun, ja koska sikiö nielee lapsivettä tasaista tahtia, voi hän maistaa jo ennen syntymäänsä melkoisen makujen kirjon.

En tiedä, onko asiaa kovin yksityiskohtaisesti tutkittu, mutta ainakin voimakkaat maut siirtyvät myös lapsiveteen, mikä huomioiden voisi olla hyödyllistä, että äiti syö esim. kaalia, (valko)sipulia ja monenlaisia mausteita raskausaikana – jos vaan voi. Itse tein niin heti kun pääsin ensimmäisen kolmanneksen etovasta olosta eroon.

ruokavalio raskaana

Imetyksen aikaiset valinnat

Samaan tapaan kuin edellisessä kohdassa, äidin ruokavalio vaikuttaa myös rintamaidon makuun. Sokeripitoinen ruokavalio tekee jo valmiiksi makeasta äidinmaidosta vieläkin makeampaa, kun taas kitkerät maut maustavat sitä toiseen suuntaan.

Toki imetyksen aikainen ruokavalio laaditaan aina ensisijaisesti lapsen terveydelliset tarpeet huomioiden, mutta jos niiden raameissa on mahdollista, suosittelen, että imettävä äiti syö kitkeriä kasviksia (taas niistä kaaleista ja valkosipulista on iloa) ja jättää turhat sokerit pois.

HUOM: Jos vauvasi kärsii vatsakivuista tai muista ikävistä oireista imetyksen aikana, voin lämmöllä suositella Meidän perheen parhaaksi -kirjaa. Siitä saa upeaa vertaistukea sekä ohjeita, kuinka vaivoja helpottavan imetysdieetin voi toteuttaa.

Kun lapsi syö kiinteitä…

Tutustuta mahdollisimman alussa

Moni aloittaa kiinteiden maistelun miedon tai makean makuisilla kasviksilla. Niitä ei pidä välttää, mutta oheen kannattaa ottaa myös voimakkaamman makuisia vaihtoehtoja. Itse tarjosin lapsellemme alusta saakka mm. kukka- ja parsakaalia, jotka nekin ovat kypsennettynä sopivan pehmeän makuisia.

Jos voimakkaamman makuiset kasvikset eivät yksinään uppoa, voit sekoittaa niitä makeampiin (esim. bataatti ja porkkana) tai lisätä joukkoon äidinmaitoa (kuumentamaton entsyymipitoinen äidinmaito parantaa myös ruoan sulamista).

Tosin jos etenette sormiruokaillen, syö lapsi kasvikset usein yksittäin. Itse koen, että sormiruokaillen lapsi pääsee läheisempään konktaktiin kasvisten kanssa kuin soseita syötettäessä. Tässä video siitä, miten me toteutimme sormiruokailua. Kannattaa kokeilla!

Hedelmien kanssa tarkkana

Banaani on kätevä hedelmä ennen kaikkea mukana kulkevana eväänä, mutta kotioloissa kannattaa antaa lapselle myös vähemmän makeita hedelmiä – loistavana esimerkkinä omena, joka saa pisteet myös kotimaisuudesta.

Hedelmiä ei siis tarvitse välttää, mutta lasten – aivan kuten aikuistenkin – on hyvä pitää makumaailmassa mukana muutakin kuin makeat trooppiset hedelmät, sillä makuaistimme tottuu makeaan nopeasti. Eikä varmaan tarvitse edes mainita, että kotimaiset marjat ovat hedelmiä parempi valinta!

Kannattaa myös varmistaa, ettei päivän hevi-annos muodostu ainoastaan hedelmistä (edes niistä vähemmän makeista). Eli hedelmät eivät korvaa kasviksia, vaikka aika moni lapsi varmasti haluaisi olla asiasta eri mieltä.

Pidä näkyvillä

Kasviksia kannattaa pitää näkyvillä. Monet vihannekset säilyvät myös huoneenlämmössä, joten miksi piilottaa vitamiinipommeja jääkaappiin! Meidän taapero tykkää seisoa jakkaralla keittiötason vieressä ja nappaa usein jonkun vihanneksen pöydällä olevasta vadista.

Esillä pitäminen on paljon tehokkaampi keino kuin väkisin tarjoaminen, sillä kuten tiedämme, tietyssä isässä se, mitä vanhemmat ehdottaa tai käskee on “ei” ihan vaan periaatteesta. Mutta kun saa itse valita, niin voi jopa alkaa maistua…

sormiruokailu

Hyödynnä nälkä

Kuten itsekin tiedät, nälkäisenä kaikki maistuu paremmalle. Raa’at vihannekset voivat saada hyvänkin vastaanoton, kun lapsella on riittävä nälkä, eikä muuta ole vielä tarjolla. Toisaalta myöhäistä se on, jos lapsen nälkä on jo kiukun puolella. Silloin parsakaalin tarjoaminen tuskin enää pelastaa tilannetta…

Meillä on perinteenä se, että samalla kun valmistamme ruokaa yhdessä (eli lapsi seisoo jakkaralla vieressä ja hämmentelee mitä milloinkin), saa hän “alkupalaksi” jotain jyrsittävää. Tässä taas painotan vapaaehtoisuutta eli tarjoa, mutta älä pakota.

Annan lapsen kuoria ja pilkkoa

Äskeiseen liittyen anna lapsen itse pilkkoa/kuoria kasviksia. Tämä ei toki päde aivan pieneen, mutta vähän vanhempaa voi opastaa kädestä pitäen esim. kuorimaveitsen käytössä. Itse annan neidillemme usein hänen oman muumiveitsen, jolla hän onnistuu pilkkomaan kurkkua ja tomaattia, vaikka käytännössä veitsessä ei juuri terää ole. Itse leikatut/kuoritut kasvikset maistuvat tietenkin taivaalliselle :)

Tutkikaa hevi-osastoa

Moni vanhempi suorittaa kauppareissut kaasu pohjassa, jos mukana ovat perheen pienimmät. Onhan se totta, että kauppareissut lasten kanssa ovat helposti melkoisen kaoottisia, mutta miten lapset oppivat, jos mahdollisuutta ei anneta?

Varaa siis kauppareissuihin kunnolla aikaa ja annan lapsen tutkia valikoimaa omana tahtiinsa. Hevi-osasto on täynnä ihmeteltävää, ja veikkaan, että lapsi valitsee innokkaasti jotain ostoskoriin, kunhan vain saa siihen mahdollisuuden. Kotona hän voi purkaa saaliinsa ja herkutella!

kasviksia lapselle

Huomioi, mitä puhut

Puhutko ruoasta myönteisesti? Sanotko lapsen kuullen, kuinka “et tykkää ruoasta X” tai “se maistui pahalta”. Kaikesta ei tarvitse pitää, ja aikuisten kesken voi toki keskustella makuasioista, mutta pienten korvien läsnä ollessa negatiivinen ruokapuhe kannattaa lopettaa. Lapset nappaavat juuri ne lausahdukset, joita emme toivoisi heidän nappaavan.

Sen sijaan positiivista ruokapuhetta kannattaa oikein korostaa! Mielummin vähän liikaa “nam” ja “herkullista”, jotta kenellekään ei jää epäselväksi, miten hyviltä kasvikset voivatkaan maistua.

Dippaa ja kuorruta

Aivan ehdoton suosikki meillä on tuoreiden kasvisten tarjoaminen esim. mantelitahnan kera. Se on takuuvarma tapa saada porkkanat, kurkut, kaalit ja paprikat maistumaan. Mantelitahnan tavoin seuraksi käyvät pähkinä- ja siementahnat (esim. tahini ja kurpitsansiementaha). Foodinilta löytyy meidän suosikit; ne ovat valmistettu ilman kuumentamista ja lisättyä suolaa.

HUOM: Kohtuus pähkinätahnan kanssa eli kasviksia tahnalla; ei tahnaa kasviksilla ;) Vaikka pähkinät ja siemenet ovat terveellisiä, voi niitä tahnan muodossa upota sellainen annos, että tuloksena on vatsanväänteitä.

Toinen suosikki meillä on voi- tai gheesula. Eli käytännössä laitan lautaselle vähän sulatettua rasvaa, ja lapsi saa pyöräyttää kasviksia siinä. Toimii niin raaoille kuin höyrytetyille vihanneksille.

Jos tahnat eivät innosta tai on allergioita, voi kasviksia kyydittää vaikka turkkilaisesta jogurtista tai kermaviilistä tehdyllä dipillä.

Sama kasvis, eri muoto

Vaihtelu virkistää myös siinä, missä muodossa kasviksia tarjoaa. Konkreettisena esimerkkinä porkkana, joka meillä uppoaa välillä tikkuina, välillä kokonaisena ja välillä raasteena. Vaikka maku on sama, on muodolla taaperolle selvästi väliä.

Toisinaan myös kuoriminen on ehdoton juttu, toisinaan taas kuorta vaatimalla vaaditaan. Joku ehkä sanoisi, että lapsi saa liikaa valtaa valita, mutta oma periaatteeni on: “Mielummin joustoa, kunhan kasvikset maistuvat.”

Mielikuvitusta kehiin

Pienen lapsen kanssa kasvisten syömisestä voi tehdä mukavaa myös visualisoinnin avulla. Otetaan taas esimerkki meidän perheestä: Yhdessä vaiheessa parsa- ja kukkakaali tökkivät, mutta kun tarjosin “vauvaparsakaalia” eli käytännössä ihan tavallista parsakaalia, mutta pieninä kukintoina, hävisi se lautaselta alta aikayksikön.

Instagramissa voi törmätä hauskoihin esillepanoihin, joissa kasviksista on tehty esimerkiksi eläinhahmoja (ks. esim. tämä tili). Tätä en ole itse kokeillut koska kasvikset maistuvat muilla keinoin hyvin, mutta mielestäni testaamisen arvoinen idea.

Jos ei toimi, niin ainakin vanhemmat ovat päässeet toteuttamaan taiteellisia näkemyksiään…

Huomaa hyvä

Sen kerran kun lapsi syö kasviksia, huomaa se ja anna myönteistä palautetta. Unohda siis suomalainen vaatimattomuus ja päräytä vaikka aplodit ilmoille. Sen sijaan jos lapsi jättää kasvikset syömättä, ei siitä kannata rangaista tai tehdä muutenkaan sen suurempaa numeroa. Latistaminen tai pakottaminen eivät varmasti ainakaan lisää intoa syömiseen.

miten lapselle kasviksia

Lähesty asiaa lapsen maailmasta

Vähän isommalle lapselle voi selittää hänen ikätasoisella tavalla, miksi kasviksia on hyvä ja kiva syödä. “Esimerkiksi: Vitamiinit auttavat kasvamaan ja värit tekevät mielen iloiseksi”.

Myös konkretia auttaa, ja voitte vaikka idättää tai versottaa yhdessä (ks. helpot ohjeet). Siihen ei tarvitse kasvimaata!

Myös kasvis- ja ruoka-aiheisia kirjoja kannattaa lukea. Eli sen sijaan, että suoraan tuputat kasviksia lautaselle, voi niiden syömiseen rohkaista epäsuorasti tarinoiden tai vaikkapa yhdessä piirtämisen kautta.

Laajenna reviiriä

Tämä voi olla todella epäsuosittu kehotus, mutta kerron sen kuitenkin. Meillä kasviksia saa nakerrella muuallakin kuin ruokapöydän ääressä. Esim. jos olen valmistamassa ruokaa ja taapero tulee pyytämään jotain, saatan tuikata porkkanan palan hänen käteensä ilman, että istutan häntä ruokapöydän ääreen.

Olen huomannut, että kasvikset maistuvat usein paremmin, jos ne kädessä saa stepata ympäri keittiötä. Muuten meillä aina syödään ruokapöydän ääressä (ei esim. koskaan olohuoneessa), mutta kasvisten naposteluun olen ottanut rennomman linjan.

Varma nakki

Jos raa’at kasvikset eivät näilläkään vinkein ota maistuakseen, on smoothie loistava tapa tarjota niitä lapsiystävällisessä muodossa. Silloinkin kannattaa laittaa sekaan muuta(kin) kuin makeita hedelmiä, sillä kuten jo sanottu, lapsen on hyvä tottua myös vähemmän makeisiin vaihtoehtoihin.

Meillä smoothie sisältää yleensä hedelmien sijasta marjoja (hedelmiä tulee syötyä muutenkin) sekä sen kaverina esim. porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Avokado tekee koostumuksesta pehmeää (ei ole makea hedelmä).

Smoothie on lapselle kätevä paikka upottaa sellaista, mitä muuten ei niin mielellään söisi. Taaperolle voi kokeilla pientä määrää hapankaalia tai vaikka kurkumaa. Mutta painotan silti herkullisuutta; paha ja kokkareinen smoothie jättää vain traumat. Jos banaani pelastaa sen, anna mennä, kunhan kokeilet seuraksi myös vihanneksia.

Smoothie lapselle

Kärsivällisyyttä

Ja loppuun ärsyttävä vinkki: “Ole kärsivällinen”. Voi mennä vuosia, että lapsi oppii syömään kasviksia, mutta luovuttaa ei kannata. Itse olin todella nirso lapsi ja nuori etenkin, mitä tuli kasviksiin. Ja tässä sitä ollaan, 34-vuotiaana himoitsemassa vihreitä ja vehreitä päivittäin. Kaikilla on siis toivoa ;)

Suosittelen siis, että asetat kerta toisensa jälkeen kasviksia tarjolle – myös, vaikka olisit varma, ettei niihin kosketa. Näin lapsi tottuu siihen, että kasviksia on saatavilla. Melkein tekisi mieli luvata, että se päivä tulee, kun hän haluaa niitä myös maistaa.

Taas esimerkki meidän ruokapöydästä: Parsakaali ei aluksi uponnut muuten kuin soseutettuna tai muun ruoan joukossa – yksinään tarjottuna ei millään. Onneksi en luovuttanut, sillä eräänä päivänä meidän tyttö päätti rohmuta kaikki tarjolla olevat kevyesti höyrytetyt parsakaalit ilman, että tein mitään toisin kuin aiemminkaan. Nykyisin parsakaali on suorastaan suosikkia. Eniten tytär tykkää siitä voisulan kanssa, mutta maistuu myös muuten.

Toivottavasti näistä vinkeistä on iloa!

Puuttuuko tästä jokin hyväksi koettu konsti? Vai huitaiseeko teidän lapset kasvikset ääntä kohti ilman suurempia suostutteluja?

♥ Leeni

Seuraa minua myös: Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinissa

Haluatko välttää turhan sokerin? Lataa ILMAINEN opas tästä

Tags:

Share Post

Samankaltaisia artikkeleita

Lataa maksuttomat
oppaat omaksesi!